sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Jännitystä ilmassa!

Hihii, oon taas kyllä niin täpinöissäni että ei meinaa housuissa pysyä.  Olen tässä viime aikoina tosiaan miettinyt että mihin suuntaan tätä treenaamista lähtisi viemään. Viikon päästä olisi yksi tapaaminen jonka jälkeen päätän sitten että miten jatkan tästä eteenpäin. Miten mä kestän viikon odottaa. Olen kyllä aika innoissani tästä. Kerron sitten enemmän kun asia selkenee itsellekkin :)


Tuntuu että on tässä tällä hetkellä ajatukset totaalisesti näissä viimeisissä opiskelurutsituksissa niin ei ole pystynyt salitreeniin keskittymään niin täysillä. Olenkin nyt päättänyt että keskityn opiskelujen loppuun saattamiseen ja jos se tarkoittaa sitä että jonain päivänä jää treeni väliin niin sitten se jää. Ei se kroppa kuitenkaan reilu kk tästä mihinkään häviä. Diettaan siis edelleen ja käyn kyllä salilla mutta en syyllistä itseäni siitä jos jää treenit väliin. Niin ja jos joltain muulta kysyy niin en laiminlyö treenejä mutta jos itseltä kysyy niin esimerkiksi tämän viikon KOLME välipäivää salilta on mulle paljon.

Nyt on ollut niin kivat kelit että olen yrittänyt ulkoillakkin paljon. Nyt pääsiäisenä olen ollut töissä mutta käynyt myös liikkumassa.
Eilen käytiin maastoilemassa heppojen kanssa reilu kaksi tuntia. Oli niin lämmin ja ihana aurinkoinen keli. Hepatkin tykkäs :)



Tänään aamulla olin tekemässä porrastreeniä aamusta ennen töitä kaverin kanssa. Reilu puoli tuntia mentiin rappusissa ja lämmin tuli kyllä. Oli kiva myös vaihtaa samalla kuulumisia ja nauttia aurinkoisesta kelistä.




Huomenna aamusta suuntaan heti salille ennen töitä. Nyt tuntuu kropassa kyllä että kaipaa kunnon treeniä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti