perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ei ihan vielä dieetille...

Noniin, näinhän tässä taas kävi että tämä kirjoitusväli on hieman venynyt. Arvelinkin että näin käy ja aikaisemmassa tekstissä näin kirjoittelinkin. En ole toisaalta ottanut mitään stressiä kun en ole tänne kirjoitellut, olen ajatellut että kirjoittelen sitten kun siltä tuntuu ja on aikaa.


Meillä on töissäkin ollut nyt aika hässäkkää ja olen ollut pitkän putken juuri töissä. Olen kuitenkin saanut kaikki treenit tehtyä sekä hepan liikutettua. Vähän on kuitenkin ollut väsymystä havaittavissa. Nyt mulla onkin kolmen päivän vapaa joten pitäisi päästä vähän palautumaan. Tai no olenhan mä tietty järjestänyt itselleni kaikenlaista ohjelmaa tähän vapaille....Nimittäin olen menossa Defen kanssa sunnuntaina kouluratsastuskilpailuihin Lohjalle. Idea tuli ihan extempore ja sattui vielä olemaan vapaa viikonloppu. Saa nähdä miten käy, onhan tuo kivaa vaihtelua normaaliin!


No mutta jos nyt niihin treeniasioihin. Piti tosiaan alunperin mennä viime kuun lopusta Tampereelle kuntotsekkiin mutta mulla nousi sitten kuume juuri edellisenä päivänä ennen kun piti mennä. No sovittiin uusi aika maaliskuun alkuun. Kuume/flunssa meni onneksi muutamassa päivässä ohi mutta kyllä siinä tuli taas viikko kevyesti treenattua ennen kun pääsi palaamaan kunnon treeniin.
Olen onneksi säästynyt aika hyvin kaikilta taudeilta ja ollut terve sekä päässyt säännöllisesti treenaamaan.



Kävin siis Tampereella 13.3. Olin sopinut ensin aamusta klo 10 Killen kanssa treenit ja jalkojahan siellä tuli humpattua. Treeni oli loppua kohden aika rankka ja taisin siellä prässin alla vähän kyyneleitä tirauttaa.
Treenin jälkeen menin Harrin luokse näytille ja mielessähän oli tietysti se että; Milloin se dieetti oikein alkaa?
Näytin kunnon alkuun ja kommentti oli että on lihaa tullut lisää. Olkapäitä on aika moni kehunut ja alkaahan ne olla aika hyvässä kuosissa. Kroppa ei ole ihan symmetrinen, oikea olkapää on vähän eri asennossa/eri kokoinen kuin vasen. Epäilen että se johtuu siitä että se on leikattu ja vähän heikompi kuin vasen. Mutta ero on siis todella pieni.



Keskusteltiin dieetin ajankohdasta. Sovittiin että dieetti alkaa 20.4 maanantaina, eli Fitness Classicin jälkeen. Edellinen viikko treenien suhteen tulee olla kevyt tai sitten lepoviikko. Kuulema sitten kun dieetti alkaa niin ei ole enää kevyitä viikkoja.Kyselin dieetin aloituksesta. Aloitetaan kuulema niin että ensin lisätään muutama aamulenkki ja ehkä vähän siistitään ruokavaliota. Treeniin ei tule alkuun mitään isompia muutoksia.
Olen jatkanut nyt treeni kiertoa samalla lailla kun aiemmin; jokatoinen viikko perusohjelmalla ja jokatoinen volyymiohjelmalla. Treeni on nyt kulkenut edelleen ihan kivasti vaikka on arki ollutkin aika kiireistä. Kyllähän tässä sitä dieettiä jo odottaa ja sen tuomaa muutosta tähän arkeen.  Onneksi pääsee diettaamaan kesää vasten niin voi vetää aamulenkit valossassa :)

Tämän päivän kunto :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti