torstai 15. tammikuuta 2015

Mites tässä nyt oikein näin kävi?

Tosiaan,ensin se oli näin...


... ja sitten kohta se oli näin...


Kyllä, minä ja suuri suuni. Juuri puhuin töissä maanantaina taas jälleen kerran että "mähän en ole koskaan kipeänä.. Tai sitten jos olen niin se on sairaala reissu.." No olisi varmaan taas kannattanut pitää suu kiinni.


Oltiin siis tiistai-iltana viemässä Defen tavaroita uudelle tallille. No olin siellä menossa ulkohuussiin jonne marssin reipasta tahtia. Kaikialla oli lumista mutta siellä tallin takana oli peilijäätä lumen alla. Ensin lähti vähän jalat alta ja tasapaino pysyi, mutta sitten hetken päästä olinkin siellä jo maissa. Klassisesti kaaduin vauhdilla taaksepäin ja otin kädellä vastaan. Onneksi sentään vasemmalla kädellä enkä oikealla.
No ei siinä mitään, käärittiin Defen pinteli käden ympärille ja se toimikin siinä hyvin ensiapuna. En viitsinyt enää yötä vasten lähteä päivystykseen sillä kipu ei ollut niin paha. Kylmäsin kättä illalla ja vähän vahvempaa troppia.



Eilen aamulla suuntasin sitten ensin Mehiläiseen jossa käsi kuvattiin. Lääkärit epäilivät kuvien perusteella että siellä olisi veneluun murtuma, joka on myös kuulema tosi hidas parantumaan. No lähettivät minut tarkempiin kuviin sairaalalle. 
Siellä saikin sitten odotella, käsi kuvattiin ja tapasin kaksi eri lääkäriä. Lopputulos oli se että tarkemmissa kuvissa ei näkynyt murtumaa vaan diagnoosi on ranteen ja käden muun osan ruhje. Kipsi laitettiin lähinnä kivun hoitoon sillä kaikki tekeminen ilman tukea kädessä tuotti kipua. Kyllä tämä käsi nyttenkin särkee tässä kirjoittaessa.



No mitäs nyt sitten? 
Laitoin Harrille viestiä tästä tapaturmasta ja ohjeeksi tuli että tämä loppuviikko lepoa (mulla on nyt muutenkin onneks lepoviikko menossa...) ja ens viikolla treeniä sitten mun ekan treeniohjelman mukaan. Siinä on kaks päivää alakerralle ja kaks yläkerralle. Yläkropan liikkeet tehdään kivun sallimissa rajoissa. Sitten vaikka tosi pienillä painoilla tuntumalla jos ei muuten.  Uskon että koko yläkroppa treeni menee todella kevyillä painoilla sillä kädellä vetäminen ja roikottaminen tuntuu,myöskin kassin kantaminen luo paineen käteen. Tosin mulla on aika korkea kipukynnys niin on vaikea määritellä milloin on oikeasti tosi kipeä. 


Tosiaan tuntuu että ei ole ollut oikein aikaa eikä energiaa nyt kirjoittaa tänne. Jotenkin on ajatukset ollut jossain muualla. Defe muuttaa nyt huomenna uudelle tallille niin oletettavasti sekin on veroittanut enemmän aikaa ja energiaa. 
Kisalisenssin olen maksanut ja antidoping sopimuksen lähettänyt joten siltä osin on asiat kunnossa. Loppuviikko menee nyt tallihommissa ja ensi viikolla yritetään sitten treenata käden mukaan. Laitetaan tähän loppuun kuitenkin vielä viimeisimpiä kuntokuvia viime viikonlopulta.





Vihdoin näen itsekkin jo jotain kehitystä reidessä näissä kuvissa, nimittäin etureisi pullottaa sieltä jo vähän. Kyllä se kunto siitä etenee !:)







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti